Jokainen elvytys alkaa elottomuuden tunnistamisesta, lisäavun hälyttämisestä ja laadukkaan peruselvytyksen aloituksesta (painelu, happeutus ja ventilointi sekä varhainen defibrillointi). Ammattilaiset jatkavat tästä hoitoelvytystä, johon kuuluu lääkehoidon (PEA:ssa adrenaliini heti kun IV/IO-yhteys, kammiovärinässä amiodaroni ja adrenaliini kolmannen iskun jälkeen) lisäksi elottomuuden aiheuttaneiden korjattavien syiden pohtiminen. Kun on riittävästi resursseja perus- / hoitoelvytyksen pyöritykseen, tämän muistisäännön avulla voi … Jatka artikkeliin Infograafi 008: 4H4T: Elvytyksen aikana korjattavat syyt
Infograafi 007: Adrenaliinin vaikutus elvytyksessä
Huoli adrenaliinin käytöstä sydänpysähdyspotilaan elvytyksessä sairaalan ulkopuolella johti Kansainvälisen elvytysneuvoston ajamaan laajan plasebo-kontrolloidun PARAMEDIC2-tutkimuksen toteuttamista. Tavoitteena oli määrittää onko adrenaliinin käyttö turvallista ja hyöydyllistä näille potilaille. Tutkimus toteutettiin Iso-Britanniassa satunnaistettuna ja kaksoissokkoutettuna. Siihen osallistui NHS:n viisi eri ambulanssipalvelua, joiden ensihoitajat annostelivat potilaille joko parenteraalista adrenaliinia tai keittosuola-plaseboa muun standardoidun hoidon yhteydessä. Lähde: New England Journal … Jatka artikkeliin Infograafi 007: Adrenaliinin vaikutus elvytyksessä
Infograafi 006: Sydämentahdistimien toimintatilat
Paramedic.fi -infograafi 006: Sydämentahdistimien toimintatilat. Sydämentahdistimen omaavien potilaiden EKG:n ja tilan arvioinnissa on hyödyllistä tietää minkälaisesta tahdistimesta on kyse. Potilaan hoitokertomuksista tai tahdistinkortista löytyvä kirjainyhdistelmä kertoo sydämentahdistimen toimintatilan oheisen taulukon mukaisesti. Lähde: https://lifeinthefastlane.com/ccc/pacemakers/ Rytmihäiriötahdistimien toimintaperiaate: http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syd00263 Sydämentahdistimia valmistavan Biotronik -yrityksen esite tahdistinpotilaille: https://biotronik.cdn.mediamid.com/cdn_bio_doc/bio28551/39707/bio28551.pdf Instagram-julkaisu: https://www.instagram.com/p/Bp7HMmohRGq/
Infograafi 005: Lasten peruselintoimintojen viitearvoja
Oheisen taulukon lukemat ovat keskiarvoja. Yksilöllinen vaihtelu voi olla suurta. Lähteestä riippuen myös iän ja painokilojen mukaisissa viitearvoissa on vaihtelua. Noudata aina potilaskohtaista kliinistä harkintaa ja oman alueesi hoito-ohjeita. Konsultoi lääkäriä tarvittaessa. Lähde: CoPE (Copenhagen Pediatric Emergency) app. Tanskalaisten anestesiologien Morten Bøttgerin ja Michael Friis Tveden kehittämä eri mobiilialustoilla toimiva appi on loistava työkalu pediatristen … Jatka artikkeliin Infograafi 005: Lasten peruselintoimintojen viitearvoja
Infograafi 004: Syketaajuuden määrittäminen EKG-tulosteesta
Suuntaa-antavan syketaajuuden voi laskea EKG-tulosteesta hyödyntämällä sen isoja ruutuja ja yksinkertaista laskutoimitusta. Tarkempaan tulokseen tarvitaan EKG-viivainta. Huomioi mahdollinen rytmin epätasaisuus ja R-R-välin vaihtelu. Instagram-julkaisu: https://www.instagram.com/p/BpuXzAbhAUv/
Infograafi 003: Traumaattisen sydänpysähdyksen hoito
Elottomaan traumapotilaan elvytyksessä on olennaista hoitaa välittömästi kolme asiaa, jotka tiivistyvät englanninkieliseen muistisääntöön "HOT". H - Hypovolemia (tyrehdytä vuodot, nestetäyttö / verensiirto) O - Oxygenation (varmista ilmatie, happeuta) T - Tension pneumothorax (jänniteilmarinnan purku) Lähde: ERC Guidelines 2015 (Sivut 161-163.) Suomenkielistä luettavaa vammapotilaan ensihoidosta: Finnanest 2/2017: Ångerman. Vammapotilaan ensihoito. Instagram-julkaisu: https://www.instagram.com/p/BprXYSxBO4I/
Infograafi 002: Keuhkoembolian todennäköisyys: Wells Criteria for PE
Keuhkoemboliaa epäiltäessä kliininen kokonaistutkimus on työdiagnoosin perusta. Erilaiset riskipisteytykset ovat kuitenkin oivia työkaluja päätösten tueksi. Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/api/pdf/duo11184 Instagram-julkaisu: https://www.instagram.com/p/Bpm434ahRqe/
Infograafi 001: Takykardinen potilas ensihoidossa
Lähde: ERC Guidelines 2015. (Suomenkielinen muistisääntö: Suomen ALS-kouluttajat.) https://cprguidelines.eu/sites/573c777f5e61585a053d7ba5/content_entry573c77e35e61585a053d7baf/573c78145e61585a083d7bcf/files/S0300-9572_15_00328-7_main.pdf (sivu 128). Instagram-julkaisu: https://www.instagram.com/p/BpUUeqZA3d8/