Hengitysäänillä tarkoitetaan rintakehän seinämän, trakean tai suun alueelta kuultavia keuhkoissa ja keuhkojen ulkopuolella syntyviä ääniä. Hengitysäänet muodostuvat ilman virratessa hengitysteissä. Nopean ilmavirran synnyttämä turbulenssi aiheuttaa hengitysteiden seinämissä värinää, joka kulkeutuu keuhkokudoksen ja rintaontelon seinämän läpi joko korvin tai stetoskoopin avulla kuultavaksi ääneksi. Hengitysäänten kuuntelemista sanotaan auskultaatioksi. Hengitysäänet muodostuvat korkeiden ja matalien äänten sekoituksesta. Korkeat äänet eivät normaalisti johdu kunnolla kehon pintaan. Potilaan puhe kuulostaa epäselvältä muminalta kuunneltaessa stetoskoopilla rintakehän päältä. Keuhkokuumeessa tai muussa keuhkokudoksen tiivistymistä aiheuttavassa prosessissa myös korkeat äänet johtuvat ihon pinnalle asti ja tällöin potilaan puhe on auskultoinnin yhteydessä ymmärrettävän kuuloista. Keuhkopussiin kertynyt neste, atelektaasit, ilmarinta, keuhkolaajentuma ja huomattava ylipaino estävät sekä matalien, että korkeiden äänien kuulumista (kuvio 4).

aaltojen_johtuminen_v1
Kuvio 4. Hengitysäänten johtuminen. (Mukailtu lähteestä Tukiainen 2005a.)

 

Hengitysäänet luokitellaan normaaleihin tai poikkeaviin ääniin. Normaaleista keuhkokudoksen alueelta ja etenkin keuhkojen alaosista kuuluvista hengitysäänistä on aiemmin käytetty yleisnimitystä ”vesikulaarinen” johtuen virhepäätelmästä, jonka mukaan normaalien hengitysäänien alkuperä on keuhkorakkuloissa (engl. ”vesicle” = rakkula). Vesikulaarinen –termiä ei enää suositella käytettäväksi normaalien hengitysäänien synonyyminä. Edellä mainituilta alueilta kuuluvat normaalit hengitysäänet kuuluvat voimakkaimmin sisäänhengityksen aikana ja vain heikosti uloshengityksen aikana. Tärkein hengitysääntä synnyttävä tekijä on pyörteinen ilmavirtaus suurissa ilmateissä.

Trakeaaliset hengitysäänet kuuluvat henkitorven alueelta rintakehän päältä. Niiden sointi on epämusikaalinen ja kumea. Ne kuuluvat voimakkaasti hengityssyklin molemmissa vaiheissa, uloshengitysvaihe hieman pidempänä.

Bronkiaaliset normaalit hengitysäänet rintalastan yläosan päältä ja selästä lapaluiden välistä. Niiden intensiteetti ja taajuus ovat pienemmät kuin trakeaalisten hengitysäänten. Molemmat hengityssyklin vaiheet kuuluvat pehmeinä ja epämusikaalisina yhtä suurella intensiteetillä ja niiden väliin voi jäädä tauko. Poikkeavat bronkiaaliset hengitysäänet rintaontelon seinämän posteriorisella puolella sisältävät korkeataajuuksisia elementtejä ja kuuluvat normaalia voimakkaammalla intensiteetillä. Bronkiaalinen –termiä ei suositella käytettäväksi normaalin hengitysäänilöydöksen kuvaamisessa

Poikkeavilla hengitysäänillä tarkoitetaan normaalien hengitysäänten päällä tai ohessa kuultavia ääniä . Poikkeavina hengitysäänilöydöksinä pidetään myös hengitysäänten hiljenemistä toisen tai molempien keuhkojen alueella. Etenkin poikkeavien hengitysäänten nimeämisessä on historiallisesti ollut runsaasti variaatioita. Tilannetta on pahentanut yhtenäisen nomenklatuurin puute. Ongelman ratkaisemiseksi on luotu yhtenäinen standardoitu hengitysäänten termistö (l. nomenklatuuri) englannin kielellä ja keväällä 2017 julkaistaan myös suomenkielinen versio. Tässä materiaalissa käytetään termistön osalta Duodecimin sanastolautakunnan suosituksia.

Kurkkuvinkunalla (engl. stridor) tarkoitetaan etenkin sisäänhengitysvaiheen voimakasta melko korkeataajuista musikaalista vinkunaa, joka kuuluu tyypillisesti ylähengitysteiden alueella jopa ilman stetoskooppia.

Vinkunalla (engl. wheeze) tarkoitetaan sisään- tai uloshengityksessä keuhkoista kuultavaa korkeataajuista ja musikaalista yhtäjaksoista ääntä, jonka kesto on yli 100 millisekuntia.

Rohinalla (engl. rhoncus) tarkoitetaan musikaalista kuorsausta muistuttavaa hengitysääntä, jonka taajuus on tavallista vinkunaa matalampi. Rohinaa voi kuulua sekä sisään- että uloshengityksessä.

Ritinät (engl. fine crackle) ovat katkonaisia, ei-soinnillisia, lyhyitä (kesto alle 10 ms) ja korkeataajuuksisia voimakkuudeltaan heikkoja ääniä, jotka kuuluvat tyypillisesti sisäänhengityksen keski- ja loppuvaiheessa sekä satunnaisesti uloshengityksessä. Potilaan yskiminen ei vaikuta hienojakoisen ritinän kuulumiseen, mutta asento vaikuttaa. Ääntä ei kuulu ylähengitysteiden alueella.

Rahinat (engl. corase crackle) ovat katkonaisia, ei-soinnillisia, ritinää pidempikestoisempia (kesto yli 10 ms) ja räjähdyksenomaisia matalataajuuksisia ääniä, jotka kuuluvat varhaisen sisäänhengityksen alkuvaiheessa ja missä tahansa uloshengityksen vaiheessa. Potilaan yskiminen vaikuttaa rahinaan ja se voi kuulua myös ylähengitysteiden alueella.

Hankausrahinalla (engl. pleural friction rub) tarkoitetaan ei-soinnillisia, räjähdyksenomaisia, usein kaksivaiheista ja voimakkaita ääniä, jotka kuuluvat tyypillisesti keuhkojen alaosien alueelta. Hankausrahina muistuttaaa karkeajakoista rahinaa, joka syntyy parietaalisen ja viskeraalisen keuhkopussin lehden hankautuessa toisiaan vasten ja kuuluu sekä sisään että uloshengityksessä. Potilaan ryhti ja hengityksen rytmi vaikuttavat pleuraalisen hankausäänen kuulumiseen.

Vingahduksella (engl. squawk) tarkoitetaan lyhyttä musikaalista vinkunaääntä sisäänhengityksessä. Vingahduksia kuullaan usein ritinän yhteydessä tai ritinän jälkeen.